Tekniikka

Keittiö ja puu

Keittiö ja puu

on Mar 27, 2014 sisään Keittiö | 0 kommentit

Vuosi sitten matkustin pariksi viikoksi Pohjois-Kataloniaan. Paikallinen arkkitehti Banyolesin pikkukaupungissa on yksi rakkaimmista ystävistäni vuosikymmenten takaa. Viimeksi meillä käydessään hän oli tuonut repullisen katalonialaisia design-esineitä. Nyt halusin iskeä takaisin suomalaisella design-arsenaalilla. Niinpä kokosin muutaman uniikin pikkuesineen Design Centeristä, pellavaisia Jokipiin karheita pyyhkeitä ja ylellisiä serviettejä, sekä roppakaupalla Fazerin sinistä. Jotta design-maailman kattaus olisi täydellinen, hankin myös puusta veistettyjä, perinteisiä ottimia ja voiveitsiä.

Tuomiseni otettiin riemulla vastaan ja niitä ihasteltiin koko suvun voimin. Eipä kuitenkaan aikaakaan, kun kierrellessämme pikkuisia vuoristokyliä, osuimme paikalle markkina-aikaan. Tarjolla oli upeita, käsin paikallisesta puusta veistettyjä perinteisiä ottimia ja voiveitsiä! Voi sitä naurun hekotusta. Näin suuri pieni on maailmamme. Onneksi kyseessä ei kuitenkaan ollut ylikansallinen turistikrääsä, vaan todiste hyvästä muotoilusta. Tarpeeseen paikallisesta materiaalista tehdyt puiset aterimet ovat taidonnäyte funktionaalisesta suunnittelusta, joka tuottaa vastaavan tuotteen Euroopan eri laidoilla. Samalla ne viestivät käsityötaidosta ja se kulkemisesta perintönä kulttuurissamme.

Puu kaikissa muodoissaan kuuluu keittiöön. Keittiö voi olla rakenteiltaan ja myös pinnoiltaan puuta, miltei kaikki keittiökalusteet ovat puisia tai puuaineisia, työtasot usein ja lihatukit aina ovat puuta.  Lastat, kaulimet, leikkuualustat, kauhat ja ottimet – kaikki ovat perinteisesti puisia. Silikoni- ja muovisekoiteaineet ovat helppohoitoisina ja keveinä osittain korvaamassa puisia käyttöesineitä, mutta puu pysyy luonnollisuutensa, lisäaineettomuutensa ja kauneutensa takia takuuvarmasti myös keittiöissämme. Ainakin minä haluan leikata rapeakuorisen limpun tammisella leikkuulaudalla ja kauhoa joulupuuroa puisella, käsin veistetyllä kauhalla! Silloin on aina toiveissa saada se manteli.

Puussa viehättää sen elävyys ja pehmeys. Puu viestittää kuvioillaan elämästä, sen sykkeestä ja ala-ja ylämäistä. Puu on inhimillinen ja luotettava. Puu kutsuu koskettamaan. Markkinoilla on upeita, askeettisia sileitä haapa- ja koivupuisia keittiötavaroita. Mutta tarjolla on myös jalopuisia, tummanpuhuvia ja vaikuttavan upeita aterimia, tarjottimia, kulhoja ja alustoja. Modernit käsityöläiset kokeilevat myös eri puulajien yhdistelemistä ja puun intarsia-kuviointia. Puun mahdollisuudet ovat miltei loputtomat. Oman puunsa ja puutuotteensa löytää parhaiten seuraamalla intuitiotaan. Se mikä kutsuu luokseen ja kehottaa silittämään, on sinun puusi.

vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *